Onneksi sain pyöräni kuntoon, joten voin vähän säästää matkakuluissa kun alan polkemaan pyörällä. Asuntoni hintaa on myös pudotettu roimasti, mikä kasvatti taas liikenettä kyseessä olevan kohteen suhteen. Se onkin ollut hyvä uutinen pitkiin aikoihin.
Sekä hommat sarjojen kuvauksissa ovat olleet hyviä hetkiä. Taidanpa tänään laittaa hakemusta vetämään, jos pääsisi johonkin keikka hommaan kun, on se vaan niin siistiä. Saa ajatuksia pois arjesta.
En tiedä omasta tulevaisuudestani mitä se tuo tullessaan, mutta toivottavasti jotain parempaa kuin tämä mitä käyn läpi. Tästä hommasta päästyäni ja vuokralle kun päädyn, menee ainakin 2 tai 3-vuotta, ennenkuin maksuhäirö merkintä poistuu. Suppeassa ulosotossa se taitaa olla 2-vuotta. Itsellekin alkaa ikää kertymään suhteellisen hyvin tuohon mennessä. Saa nähdä tohdinko asuntovelkaa enään tuolloin ottaa. Velka on jo käytännössä kirosana minulle. Sain hieman fiilistä siitä, miltä tuntuu olla velaton. Tämä nyt jääkin hieman lyhyemmäksi. Osittain syy siihen on vain, kun
olen viime aikoina ollut tavallista väsyneempi. Voisin nukkua sohvalla
päivän jälkeen iltaan asti. Normaalisti riittää se 10-minuuttia ja virtaa
on, nyt se ei vaan riitä.
Kertauksen vuoksi. Kun olet kaikkesi tehnyt ja et mitään enään keksi. Olet todennäköisesti kaikkesi tehnyt. Muuta et voi. Tämä nyt ei tarkoita että, pyyhe pitää nurkkaan heittää. Se on vain tilanne minkä joutuu kohtaamaan.
Aloin hiljattain kuvittelemaan kun minulla ei olisi mitään velkoja, ei
minkäänlaista. Se oikeasti tuntui todella hyvältä, nytkin ajattelen niin
ja heti tuntuu paljon stressittömältä. Olkoon velattomuus kanssasi! (Hieman on mauton, mutta.. :))
DOBAR DAN I DOBRE VIJESTI SVIMA..
VastaaPoistamichaelgardloanoffice@gmail.com
Jako sam uzbuđen nakon što sam dobio osobni zajam za kupnju novog automobila od Alliant Credit Union Inc. nakon što su me prevarili lažni zajmodavci. Hvala Bogu Svemogućem, kolega koji je također dobio zajam za proširenje poslovanja upoznao me s Alliant Credit Union Inc. i na moje najveće iznenađenje, prije nekoliko dana dobio sam zajam od 100.000 eura.
Pozivam sve vas kojima je potreban zajam da kontaktirate Alliant Credit Union Inc putem e-pošte za zahtjev za zajam:
michaelgardloanoffice@gmail.com
WhatsApp: +385-9156-08706
S poštovanjem.