Itse asiaan päästyämme selitin tilanteen. Puhelimen toisesta päästä vastatiiin, että on maksuveloitus ohjelma siellä suljettu, mutta ei ehtinyt vain kyseiseen kuukauteen mukaan. Palvelija siis soitti vielä tekniseen tukeen, kun kysyi halusinko, että soittaa. Joten päätin setviä juuria jaksaen homman. Homma palkitsi itsensä 53,54€ ei lähde suoraveloituksena. Itse tosin täytyy suoraveloitus käydä poistamassa verkkopankin kautta. Sekä täytyy jatkossa pitää silmällä varmuudeksi, että ei tule ylläriä. Eläkesäästönkään toisaalta ei mene nyt tuota summaa, mutta kerkiän varmasti säästää eläkkeelle myöhemminkin ja eri tavalla kuin pankin tavalla. Vaikka ideaallinen ajatus omasta mielestä olisi aloittaa nyt.Velkakierteessä rahaa ei juurikaan ole ylimääräistä. Haluankin pommittaa tuolla 53,54€ jotain muuta kohdetta kuin eläkkesäästöä, mikä ei nyt palvele sitä henkilökohtaista maaliani ja se on maksaa velat. Tuokin vaikuttaa niin moneen elämänhaaraan, että pahaa tekee välillä. Hommassa ei oikein muu auta, kuin katsoa peiliin.
Lisää arsenaalia tuo vanha viikonlopputyö minkä aloitin tämän vuoden puolella ja on keikkaluonteista. Tilaa tuntuu vielä olevan toisellekin, joten täytyy sellainen myös etsiä.
Kirjassa mitä olen lukenut "Onnistu", on hyvä neuvo mielestäni se, että yritä parhaasi on huono neuvo. Se ei ole tarpeeksi yksityiskohtainen kun yrittää parhaansa. Mutta, jos ja kun on suunnitelma tuon vanhan ajatusmallin tilalle, onnistuu paremmin tai saa enemmän aikaseksi ainakin.

"Tuokin vaikuttaa niin moneen elämänhaaraan, että pahaa tekee välillä."
VastaaPoistaTämä oli koskettavasti sanottu. Zemppiä!